Info
Lomakylä
Ukonjärven Lomakylä sijaitsee noin 10km pohjoiseen Ivalosta katsottuna.
Alta löydät listan mökeistämme, lomakylän kartan sekä kuvia alueesta. Vielä alempana on hieman vinkkejä tekemisille mökkien ulkopuolella!
Vuodenajat
Kun aurinko toukokuussa pysyy horisontin yläpuolella, alkaa meillä vuoden valoisin aika. Viimeiset jäät sulavat Ukonjärvestä ja Inarin järvestä. Routa sulaa ja maa tuoksuu alkavalle kesälle. Suopursu aukaisee valkoiset huumaavasti tuoksuvat kukkansa, ensimmäiset hillan kukat näkyvät puhjenneen. Siitä tietää, että parin kuukauden sisällä löytyvät ensimmäiset kullan keltaiset hillat. Korvasienet nousevat maasta. Luonnosta tulevat äänet kantavat pitkälle, vasta hetken päästä kun puut alkavat vihertää ja lehti kasvaa, muuttuvat luonnon äänetkin pehmeämmiksi. Hetken päästä ollaankin juhannuksessa, jota Suomessa kutsutaan keskikesän juhlaksi, koska silloin alkaa jälleen vuorokautisen valon väheneminen.
Juuri ennen joulua talvipäivän seisauksen aikaan tulee tunne, että nyt pimeys loppuu ja valo alkaa taas lisääntymään. Ja vain muutama päivä ja muutama viikko ja luonto näyttää aivan toisenlaiselta.
Revontulet loimuavat ja heijastuvat vlkoiseen hankeen, puun oksat nuokkuvat lumen painosta. Koko luonto on puhtaan valkoista. Auringon valo lisääntyy joka päivä, ensimmäiset auringon säteet tammikuun puolivälissä ovat niin kirkkaat , niin kirkkaat että kaamoksen pimeyteen tottuneita silmiä häikäisee.
Saapuminen
Meille pääsee miten vaan – yöllä ja päivällä… Kiireettömimmät tulevat jalan tai muuten vain patikoiden, nopeammat käyttävät erilaisia kulkuneuvoja, kuten autoja, lentokoneita, junia (Rovaniemelle asti) ja joku on tullut veneelläkin.
Voit lentää ensin Ivaloon vaikkapa matkustajakoneella ja tulla lentokentältä taksilla perille tai lentotaksilla suoraan omaan laituriimme, aivan kuten haluat.
Rovaniemeltä kulkevat linja-autot muutamassa tunnissa, Helsingistä lennetään päivittäin ja omalla autolla tänne pääsee aina, sillä tiemme ovat hyvin auratut – etenkin talvella…
Mitä tehdä?
Ukonjärvi sijaitsee keskellä luontoa kirkasvetisen Ukonjärven rannalla. Kesällä järven yli näkyy upeasti keskiyön aurinko ja talvella tietenkin upeaakin upeammat revontulet. Ympäröivä maasto on helppokulkuista metsää, jossa helposti näkee poroja, joskus jopa hirven. Tyynellä ilmalla näkee järvellä kalojen hyppivän ja pyydystävän sääskiä.
Loppukesällä luonto tarjoaa parastaan. Sateen tullen sienet kasvavat niin porojen kuin ihmistenkin ravinnoksi. Kesän yötön yö on kypsyttänyt marjat ja metsä hehkuu puolukoista punaisena. Tekeville on kaikenlaista tekemistä, kuten esimerkiksi tässä alla:
Sijaintimme Ukonjärven rannalla mahdollistaa asiakkaillemme saunomisen rantasaunassa, uimisen, soutelun ja omaehtoisen kalatuksen. Jokamiehenoikeudet mahdolistavat luonnosta nauttimisen, metsä kävelyt, marjastamisen ja sienestämisen kunhan muistamme kunnoittaa toisten asuinympäristöä.
Sijaitimme kaukana asutuskesksista ja valosaateesta antaa hyvät mahdollisuudet nähdä revontulia talvella.
Kerromme tarvittaessa lisää alueen maksullisista ohjelma- ja muista palveluista.
Minne mennä?
Omalla autolla saapuville Ukonjärvi on erinomainen paikka tehdä eriaisia päiväretkiä.
Lähelle:
Ukonjärvi
Meidän lähellä on monia kiintoisia paikkoja, kuten esimerkiksi tuo Ukonjärvi, joka on osana Suomen toiseksi suurinta järveä, Inarijärveä. Ukonjärvi kuuluu Paatsjoen vesistöön, joka taas laskee vetensä Jäämereen ja niinpä Ukonjärvi on samaa vettä kuin Atlantti ja Amazon… Ukonjärvessä voi kesä- ja talvikalastaa.
Sovintovaara
Kivenheiton päässä Ukonjärven Lomakylästä on Sovintovaaran näköalapaikka, josta avautuvat huikeat näköalat yli Ukonjärven ja Inarijärven. Kesäisin Sovintovaaralle voi patikoida tai ajaa omalla autolla ”serpentiinitietä”. Talvisin sinne pääsee hiihtäen tai moottorikelkalla.
Ivalo
Ivalo on Inarin kunnan keskustaajama, sinne on meiltä matkaa 10 km. Ivalosta löytyvät supermarketit, posti, apteekki, terveyskeskus, Alko, muutamia mainitaksemme. Asukkaita Ivalossa on hieman yli 3000.
Hieman kauemmas...
Inari
Ukonjärveltä pohjoiseen ajettaessa on ensimmäisenä Inari, jonne on matkaa 30 km. Inari on saamelaiskulttuurin keskus ja vamasti tärkein tutustumiskohde siellä on Saamelaismuseo Siida. Inarin kylältä järjestetään Ukonsaaren risteilyjä.
Nellim
Ivalosta itään Petsamontien varrella on Nellimin kylä, kolmen kulttuurin kohtauspaikka. Sinne on Ivalosta n. 40 km ja Ukonjärveltä n. 50 km. Siellä on ortodoksinen kirkko. Paatsjoen silta vie Kessin erämaa-alueelle.
Vielä kauemmas...
Lemmenjoki
Lemmenjoen kylältä pääsee venekyydillä Ivalojokea ylävirtaan ja venekyydin päätteeksi jalkapatikoija voi vaeltaa kullankaivuumaille seuraamaan kullankaivajien työskentelyä perinteisin tai nykyaikaisin menetelmin…
Kaamanen
Kaamasen lintutornista on hyvä kevätaikaan seurailla muuttolintujen paluuta eteläisemmiltä vyöhykkeiltä. Lintutornille johtaa päätieltä hyvätasoinen maantie ja tienristeyksessä on selkeä opaste.
Sevettijärvi
Tie Sevettijärven kolttakylään matkallaan Pohjois-Norjaan johtaa kuvankauniitten maisemien halki. Sevettijärveltä onkin vain lyhyt harppaus vaikkapa Norjaan, Kirkkoniemeen.
Karigasniemi
Karigasniemelle, Utsjoen kunnan puolelle on Ukonjärveltä matkaa puolentoistasataa kilometriä ja tätä kautta pääset mukavimmin tutustumaan Norjaan ja Nordkapiin.
Utsjoki
Utsjoelle on Ukonjärveltä matkaa noin parin autoilutunnin verran. Utsjoen tie on erittäin hyvätasoinen. Utsjoella on monenmoista nähtävää ja erityisenä maamerkkinä on Saamensilta, joka johtaa Norjan puolelle yli mahtavan Tenojoen.
Norja
Nähdä Norja ja ihastua – siinäpä se. Keskikesälläkin lumihuippuiset tunturit ja peilityynet vuonot houkuttelevat vuosittain miljoonia turisteja ympäri maailmaa. Eikä syyttä! Pohjois-Norja on yksi maailman kauneimpia alueita heti Ukonjärven jälkeen…